Janne Alaharjulle opiskelussa on tärkeää, että teoriaopinnot voi suorittaa lähellä olevassa oppilaitoksessa.

Janne Alaharju, 36 vuotta, opiskelee oppisopimuskoulutuksella varastonhoitajaksi Finnsweet Oy:ssä. Varastonhoitajan eli logistiikan perustutkinnon opinnot Alaharju aloitti syksyllä 2014. Yhteensä tutkinnon suorittaminen kestää noin 1,5 vuotta. Tutkinnon teoriaosuuden Alaharju suorittaa Porvoon Edupolissa. Teoriaopintojen hyvänä puolena hän pitää sitä, että Edupoli sijaitsee lähellä työ- ja asuinpaikkaa.

Oppisopimuskoulutuksen Alaharju löysi etsiessään uutta työpaikkaa netistä. Oppisopimuksessa häntä kiinnosti mahdollisuus saada uusi ammatti tutkinnon myötä, samanaikaisesti kun hän saa palkkaa.

Alaharju näkee uuden oppimisen kiinnostavana haasteena ja hän pyrkii tekemään työtehtävänsä mahdollisimman hyvin. Tulevaisuudessa hän uskoo hyötyvänsä niin konkreettisesta todistuksesta kuin saamastaan työkokemuksestaan ja alan opinnoista. Tähän mennessä hän on pitänyt opinnoistaan ja ne ovat sujuneet hyvin.

Yhteistyö Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskuksen kanssa on ollut toimivaa. Alaharju pitää oppisopimusta loistavana vaihtoehtona tutkinnon suorittamiseen, etenkin kun lähistöllä on itselle mieleistä koulutusta tarjoava oppilaitos.

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Pekka Pulkkinen, asiakasvastaava

040 631 9440

pekka.pulkkinen@opso.fi

Ajankohtaista tietoa

UUTINEN 18.10.2017
Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskuksen palvelut ovat osa Edupolia 1.1.2018 lähtien Lue lisää
TAPAHTUMA 09.03.2017
TID Business Forum Lue lisää
BLOGI 10.01.2017
Mihin koulutusta tarvitaan? Lue lisää
Menestystarinat

Tarinoita oppisopimuskokemuksista

Usein kysytyt kysymykset

Heräsikö sinulle kysymyksiä?